maanantai 2. heinäkuuta 2012

RillaRuu lomailee heinäkuun ja uudet kujeet elokuussa ;)

Nyt on se aika kun täytyy ottaa oikeasti lomaa ompelusta. Niin kivaa kuin se onkin, tulevaa syksyä varten täytyy rentoutua ja nauttia kesästä ja perheestä.

Elokuussa tapahtuu. Pienimmät lapset aloittavat päiväkodin ja minä alan täysipäiväisesti tekemään ompelu hommia. Tulee myös myyntiin pieni määrä kankaita. Pikkuhiljaa siis aloitellaan yrityksen pyörittämistä kokopäiväisesti. Ensimmäiset kankaani ovat Nosh-organicsin, enkä malta odottaa niiden saapumista syksyllä.

Tässä muutama kuva syksyllä tulevista kankaista.











Nyt kun on ollut melkeinpä  vain perusvaatetta, ilman sen suurempia erikoisuuksia, on nyt syksyllä myös aikaa panostaa omaan mallistoon. Liikkeelle lähdenkin ihan kokotaulukon tekemisestä ja malliston suunnittelusta. Siinä sitten samalla teen tietenkin näitä perusvaatteita edelleen tilauksesta.

Viimeisin tekele on perus caprit. Hauskathan nämä ovat, kun taskuista kurkkivat eläimet :)



Nyt ei muuta kun riemukasta kesää kaikille ja nähdään elokuussa! :)